Asentoharjoittelun merkitys

Taidon liikkeisiin (動功 dōkō) kuuluvat asennot, keskivartalon liikkeet ja askelet. Harrastajat tuntevat nämä paremmin japaniksi: kamae, unshin, unsoku (構え、運身、運足).

Kenties olisi aika rohkaista termien suomentamiseen, jotta ymmärretään, että kyseessä ei ole määrättyjen liikkeiden harjoittelu. Tarkoitus ei ole muistaa ulkoa 3 kamaeta, 5 unshinia ja 8 unsokua. Taido tutkii ihmiskehon optimaalisia asentoja, vartaloliikkeitä ja kävelyaskelia.

Asentoharjoittelun tavoite on aktivoida syviä lihaksia, jotka mahdollistavat muiden liikkeiden tekemisen turvallisesti läpi elämän. Alatason (gedan) asennot harjoittavat lantionseudun lihaksia, keskitason (chūdan) asennot rinnanalueen lihaksia ja ylätason (jōdan) asennot kaulanseudun lihaksia. Omaksuttuina näistä muodostuu liikkumisen vapaus niin terveessä arjessa kuin itsepuolustuksessa. Shukumine lainaa Musashia:

”Kaikissa taisteluasennoissa tähdellistä on tehdä arkiasento taisteluasennoksi ja taisteluasento arkiasennoksi.” (Lainattu Johdatuksen taidoon luvussa 12.4.)
(惣而兵法の身におゐて、常の身を兵法の身とし、兵法の身をつねの身とすること肝要也)

Fudōdachi ja lonkkanivelen liikkuvuus

Ennen syvien lihasten harjoittamista kehon on kyettävä rentoutumaan matalissa seisoma-asennoissa. Yleisin syy suomalaisen korkeaan kamaeen on jäykkä lonkka: nivel kyllä taipuu, mutta ei pakottomasti vaan vastalihaksen avulla. Matalan asennon kuormittavuus johtuu siitä, että keho taistelee itseään vastaan. Ongelman kiertäminen reisivoimalla on vaaraksi polville ja ristiselälle. Lonkkanivelen rentoutuminen tekee asennosta luonnollisen.

Videolla kaksi harjoitetta lonkkanivelen liikkuvuutta laajentavasta ja ylläpitävästä sarjasta. Lämmittele ennen harjoitteita. Vähintään nämä kaksi kuuluvat Sayaman salilla jokaiseen harjoituskertaan.

  1. Kyljellämakuu pää tuettuna. Tuo reittä kyljen ylle ja polvea kohti kainaloa niin pitkälle kuin pystyt pysymään rentona. Älä venytä. Hengitä syvään ulos tai laske ääneen antaen nivusen ja pakaran rentoutua. Syvennä jalan asentoa, kun edellinen tuntuu helpolta. Tehosta tarvittaessa aktivoimalla lantionpohjan lihasta. Esim. 8 pitkää uloshengitystä.
  2. Pidä lonkkanivel rentona ja pyöritä polvea rauhallisesti niin laajassa ympyrässä kuin sinulle on helppoa. Ohjaa kädellä ja pidä hengitys tasaisena tarvittaessa laskemalla ääneen. Älä naksuttele niveltä vaan anna liikeradan laajeta luonnollisesti. Vaihda suuntaa esim. neljän tai kahdeksan jälkeen ja toista haluamasi määrä.

Kun nivelen liike on rento ja tasainen, rentous on opittava siirtämään seisoma-asentoihin. Ota tukea vaikka aidasta tai parin selästä. Paina molemmin käsin alas niin voimakkaasti, että pystyt kyykistymään ja nousemaan selkä suorana lonkkanivelien koukistuessa ja ojentuessa luonnollisesti, polvia vähääkään rasittamatta (kuva). Videolla tuen asemesta keskittymisen ohjaaminen rintalihaksiin. Tämä ei ole toistoharjoite! Anna aivoille aikaa oppia erottamaan jännitettävät ja rentoutettavat kohdat hyvien yöunien avulla.

Kuinka harjoitella taidoa?

Taido tänä päivänä on hyvin erilaista kuin Shukumine Seiken ja hänen yksityisoppilaansa tarkoittivat.

Moni muutos on erittäin toivottu. Opettaja- ja tuomarikoulutus on kehittynyt pitkälle. Tiedämme paljon liikuntafysiologiasta, lasten kehityksestä ja henkisestä valmennuksesta. Taido on kuitenkin luova ja kehittyvä budolaji (創造進化の武道), ja kehitys vaatii itsekriittisyyttä.

Kilpailukeskeisyys ja erilaisten volttien saama painoarvo budolajissa jakavat mielipiteitä taidoyhteisön sisälläkin. Vielä suurempi ongelma on lajisisällön oheneminen yleisen, länsimaisen liikunnan kustannuksella. Harva taido-opettaja enää osaa käyttää ensimmäistäkään alkeisliikettä itsepuolustukseen. Taidoharjoittelu, eikä vain kilpaileminenkaan, aiheuttaa polvi-, selkä- ym. vammoja, vaikka se on tehty parantamaan osallistujien terveyttä ja ehkäisemään vammoja tarkkojen suoritustapojen avulla. Useat kokevat joutuvansa lopettamaan taidoharjoittelun jossain iässä, vaikka taido on tehty elinikäiseksi elämäntavaksi. Kun taido-opettaja ei osaa selittää taidoliikkeiden hyötyä terveydelle eikä itsepuolustukselle, aloittavien harjoittajien houkuttelu ja lajin parissa pitäminen on jatkuvasti vaikeaa.

Ennen kaikkea taidoharjoittelun tavoite on kasvaa aloitteelliseksi toimijaksi oman kehon tuntemuksen kautta. Shukuminen toivoma taidoka osaa rentouttaa kipeät lihakset, naksauttaa nivelet paikoilleen, rauhoittaa tunteensa ja torjua velttouden — itse. Vasta tämän pohjan päälle harjoitellaan toisen ihmisen kohtaamista. Silti hyvin usein näkee sinivöitä, joille omatoimisen harjoittelun sisältö on yrittää muistaa matkittu liikesarja, ja mustavöitä, jotka kokevat harjoittavansa taidoa vain punnertaessaan taidopuku päällä. Sekä monimutkaiset liikesarjat ilman soveltamista että toistot ryhmäpaineen alla hien eikä oppimisen vuoksi tappavat aloittajan uteliaisuuden ja oma-aloitteisuuden.

Jos seurassasi on kaikki mainittu kunnossa, erinomaista! Tulen mielelläni treeneihin.

Entä jos kilpaileminen ja viikon ohjattu liikunta-annos ovatkin se, miten taido voi parhaiten vastata 2010-luvun kysyntään? Ehkä. Tämäkin blogi on viettänyt viisi kuukautta hiljaiseloa siksi, että olen oppinut, harjoittelen ja opetan hyvin erilaista taidoa kuin Euroopassa on totuttu. On kuitenkin todellinen ilo nähdä, kuinka kanssani Espoossa ja Sayamassa harjoittelevat hoitavat kehoaan oma-aloitteisesti ja säännöllisesti saliajan ulkopuolella, kuinka kehon tuntemus vaikuttaa suoraan taidoliikkeiden hallintaan ja kuinka he toistuvasti hakevat uutta tietoa siitä, miten ja miksi taidoa olisi paras harjoitella. Taido on todella parantanut näiden ihmisten elämänlaatua.

Siksi alan julkaista tässä blogissa joitakin käyttämiäni harjoitteita videokuvineen ja selityksineen. Osa on Shukuminen harjoitteita. Osan on kehittänyt opettajani Tani Tetsutarō, joka on ollut vuodesta 2012 lajin vanhin ja joka ohjaa senioritaidoa työkseen. Osa on omaa järkeilyäni. Käytä sinulle sopivia osia, kehitä edelleen ja anna palautetta.

Shukumine opettaa lantion lihasten käyttöä (1950-luku)

Näytösohjelma vuodelta 1961

Opettajani korjasi kattoaan.

Vinttiä tyhjenneltäessä löytyi yhtä ja toista. Aikajärjestyksessä ensimmäisiä on genseiryū-näytöksen käsiohjelma vuodelta 1961. Mielenkiintoista nähdä, keitä on ollut mukana ja mitä on pidetty genseiryūn sisältönä.

Vielä merkillepantavampaa on Shukuminen henkilökohtaisesti johtamien yhdistysten yhteistyö ja tarkoitus. Näytös on kestänyt vähintään toista tuntia. Se on järjestetty vapaaehtoisena varainkeruuna tukemaan Itōn lukion liikuntasalin rakentamista.

1-kansi-70

Pääsylippu 100 ¥
su 26.2.1961 klo 14:00
Paikka: Läntisen alakoulun auditorio, Itō-shi

SUURI KARATENÄYTÖS
Itōn lukion liikuntasalin rakentamisen rahoittamiseksi

Järjestävät:
Japanin karateliitto
Genseikan, Itōn toimipiste

Tukevat:
Kansan päivälehti
Itōn lukion koti- ja kouluyhdistys

Apuna:
Itōn lukion liikuntasalin rakentamisen tukiyhdistys
Itōn lukion alumniyhdistys
Genseikan, Atamin toimipiste

3-sisäpuoli-70

OHJELMA

  1. Perusliikkeitä
    1. pisteeltä (Itōn sali, Atamin sali — kaikki)
    2. linjalta (Ebina, Shiotani ym.)
    3. eri suuntiin
      1. neljän suunnan lyönti (Hiyoshi, Kobayashi ym.)
      2. neljän suunnan lyönti ja potku (Inaba, Kitamura ym.)
      3. neljän suunnan lyönnin sovelluksia (Katō, Ōmi ym.)
  2. Peruskatoja
    1. ten’i no kata (Hiyoshi, Kobayashi, Fujiwara ym.)
    2. chi’i no kata (Kanno, Kitamura, Yamada ym.)
    3. jin’i no kata (Ebina, Oyaide, Marumo ym.)
    4. selitys (Inaba, Yamagata ym.)
  3. Murskaus — aloittelijat, 5 tiiltä: seiken, tegatana (Hiyoshi, Kobayashi, Ishii, Kitajima)
  4. Pariharjoitteita
    1. kahden liikkeen ottelu (Katō, Ōta, Shiotani, Yamagata ym.)
    2. kolmen liikkeen ottelu
    3. neljän liikkeen ottelu
  5. Katoja
    1. naifanchin (Takahashi, Inaba)
    2. wankan (Marumo, Ōta, Shiotani)
  6. Soveltavia pariharjoitteita
    1. shihōnuki (Ōmi, Inaba, Katō)
    2. soveltava harjoite (neljän kulman murskaus, Katō ym.)
  7. Katoja
    1. seienchin (Ebina Atsurō, Ebina Yasuo, Oyaide)
    2. bassai (Katō, Ōta, Ōmi)
    3. kūshankū (Iwama 2. dan)
  8. Murskaus — 10 tiiltä: seiken, tegatana, kote (Iwama, Katō, Ebina Yasuo ym.)
  9. Kuuden suunnan murskaus — kuusi 21 mm lautaa (Kobayashi 2. dan)
  10. Paritekniikkaa — ottelu (Katō, Iwama)
  11. Nunchaku, tonfaa, sai (Arakawa Busen, gōjūryū-mestari Sembukanin Sugiyaman salilta)
  12. Keppitekniikkaa (Yamada Haruyasu, Genseikanin pääsalin varapuheenjohtaja)
  13. Selitys (Shukumine Seiken, Genseikanin pääsalin puheenjohtaja, Taniguchi 3. dan, Tokion lääke- ja hammaslääketieteellisen yliopiston karateseuran kapteeni)
  14. Mestarien esitys
    1. sansai no kata (Taniguchi 3. dan)
    2. kururunha (mestari Arakawa)
    3. sanchin (hengitystekniikkaa — mestari Yamada)
    4. shijūhatte (mestari Shukumine)

Opetus (Yamada Haruyasu)
Ammattilaisen selitys (Ishiguro Kiyosuke)

– –

Iwama on Tani-sensein vanha sukunimi. Hänen lisäkseen taidoon pitkäksi ajaksi jatkaneita on vain Taniguchi, muut tutut nimet ovat eri henkilöitä.

Shukuminen esittämä shijūhatte, ”48 liikettä”, on Taniguchin mukaan sama kuin Uuden karaten oppikirjan mainitsema gensei no kata. Tämä olisi ennakoinut taidon perustekniikoita. Kyseessä ei kuitenkaan voi olla taidon vartalotekniikoiden luettelo sellaisenaan: näitä on vuoden 1971 luettelossa vain 40, Johdatuksessa taidoonkin 46. Ennen kaikkea nengiä ei ollut olemassa ennen kuin Kametani Gen’ichirō lainasi pihtitekniikat taidoon judosta. Taniguchi on kuollut vuonna 2012, joten tarkempaa tietoa tästä katasta ei ole pian luvassa.

Asennoituminen ja käytös

Yksi budokan tärkeistä ominaisuuksista niin itsepuolustustilanteessa kuin yhteiskuntatoiminnassakin on rauhallisuus.

Lomallani Suomessa ehdin nähdä kahdet taidokilpailut. Liika painoarvo kilpailuilla tekee hätäiseksi ja haittaa budon tavoitteiden lähestymistä — japanilaisilla opiskelijoilla paine on erityisen kova, sillä heiltä odotetaan usein kansallista kilpailumenestystä opiskeluaikana. On harvinaista, kuinka Suomessa valtaosa harrastajista nauttii itse harjoittelusta ja kilpailee hymyillen.

Hōkein SM-kultaa 28.3.2015 voittanut Jasser Anoschkin:

Tässä kilpailussa keskityin erityisesti onegai shimasu -kumarruksiin. Niissä muistutin itseäni että kanssataidoka on harjoitellut paljon ja ansaitsee kunnioitukseni. Saavutin näin nöyrän mielentilan ja voimakkaan halun yrittää täysillä.

Zarei

Istumakumarrus eli zarei. Lähde: Kurssilaisen opas

Kumarruksessa ilmenee paitsi kunnioitus ja mielentila, myös fyysiset ominaisuudet: ryhti, hengitys sekä kaulan, rintarangan ja lonkan liikkumakyky. Harjoitteleeko salinne kumartamista?

Oma tavoitteeni kilpailuissa on useimmilla kerroilla sama: jaksaa keskittyä rauhalliseen kumarrukseen vielä suorituksen jälkeenkin.

Kumartamiseen ja henkisiin tavoitteisiin liittyy seuraava katkelma Shukumine Seikenin Uudesta karaten oppikirjasta (Shin-karatedōky­ōhan, 1964). Teos on eräänlainen johdanto Johdatukselle taidoon. Perusteet kuten käytös, liikesuora, käsien ja jalkojen osumapinnat tai unsoku (jalkaliikkuminen) ovat Shukuminen sanoin vain Uudessa karaten oppikirjassa. Kirjoitus on suorempaa, paikoin luonnosmaista ja myös vanhanaikaisempaa kuin Johdatuksessa taidoon. —

Luku 3. Asennoituminen ja käytös dōjōlla

Budosali on pyhä paikka, jossa harjoitellaan ja omaksutaan taistelutaitoja. Dōjōlle sopivan ympäristön ja ilmapiirin ylläpitämiseksi dōjōlla seurataan välttämättömiä vähimmäissääntöjä.

Vanhastaan on sanottu: »maassa maan tavalla», mikä tarkoittaa, että kussakin paikassa on noudatettava sinne kuuluvia tapoja ja käytäntöjä. Dōjōn sääntöjen noudattaminen dōjōlla on mitä luonnollisinta. Määrätyt säännöt ovat tietysti tarpeen asioiden pitämiseksi järjestyksessä, mutta dōjōlla karaten oppimiseksi vielä tärkeämpää on, millaisella asenteella ja käytöksellä sydäntään sivistää ja taitojaan jalostaa.

Kun kuulemme puhuttavan asenteesta ja käytöksestä dōjōlla, muistamme oitis jotakin jäykkää ja ankaraa, kuten sääntökirjan, jossa lukee tarkoin, mitä »on tehtävä» ja mitä »ei pidä tehtämän». Kuitenkaan asennoitumisessa ja käytöksessä ei ole lainkaan kyse tällaisesta.

Asenteet ja tavat ovat alun alkaen muodostuneet tottumuksista. Ne ovat paremminkin käytännöllisiä, eivät suinkaan yli tarpeen pakottaen laadittavia.

Karateharjoittelun edetessä asennoituminen ja tavat tulevat luonnollisesti osaksi harjoittelijaa, niin että hän toimii niiden mukaisesti tiedostamattaankin.

Jotta ne voi todella ottaa omakseen, on lisäksi tahdottava tutkiskella lähistön eri tapahtumia osana päivittäistä harjoittelua.

Niinpä ilman »tieteellistä suhtautumista asioihin» ei voi omaksua asennoitumista sydämen sivistämiseen ja taitojen jalostamiseen eikä kohteliaisuuden vaatimaa käytöstä.

Toisin sanoen karateharjoittelulle suotuisa asennoituminen ja tavat syntyvät jokaisen niiden tärkeyttä koskevasta ymmärryksestä. Ne ovat vuorostaan avuksi sille, joka haluaa todella sivistää sydäntään ja jalostaa taitojaan.

Asennoituminen sydämen sivistämiseen

  1. Pyri säilyttämään dōjōn pyhyys ja tutustumaan sen ilmapiiriin.
  2. Pyri karkottamaan epäröinti ja häilyväisyys ja keskittämään mielesi tavoitteeseen.
  3. Pyri antautumaan harjoittelulle syventääksesi ymmärrystäsi ja kokemuksiasi.
  4. Pyri suorittamaan liikkeesi hillityin ja vaatimattomin mielin.
  5. Pyri olemaan käyttäytymättä ylimielisesti ja tekemättä toisia vaivaantuneiksi.
  6. Pyri pidättäytymään itseä ja muita halventavista sanoista ja teoista.
  7. Pyri pitämään olemuksesi arvokkaana ja olemaan alati tarkkaavainen.
  8. Pyri kohentamaan harkinta- ja päätöksentekokykyäsi ja välttämään harkitsemattomia toimia.
  9. Pyri ottamaan toisten mielipiteet vastaan suvaitsevin mielin.
  10. Pyri kohottamaan tajuasi totuudesta, hyvyydestä ja kauneudesta.

Asennoituminen taitojen jalostamiseen

A Aloitteellisuutta vaativat kehoitukset

  1. Pyri ottamaan tekniikat vastaan tyhjin mielin ja ymmärtämään ne.
  2. Pyri tutkimaan tekniikat perinpohjaisesti teorian avustuksella.
  3. Pyri hakemaan tekniikan opetusta omasta aloitteestasi ja sisäistämään se.
  4. Pyri toistamaan tekniikkaa väsymättömästi ja tekemään se täydelliseksi.

B Omaehtoisuutta vaativat kehoitukset

  1. Pyri hyödyntämään tekniikkaa järkevästi liikkeissäsi ja toimissasi.
  2. Pyri muuttamaan ja soveltamaan tekniikkaa järkevästi ja ymmärtämään sen kehkeytyminen.
  3. Pyri ymmärtämään ja sisäistämään tekniikka järkevästi ja omaksumaan se.
  4. Pyri tutkimaan ja järjestämään tekniikkaa järkevästi ja luomaan sitä.

C Yhteistyökykyä vaativat kehoitukset

  1. Pyri edistämään kanssaharjoittelijoiden yhteisymmärrystä ja luottamaan heihin.
  2. Pyri kunnioittamaan edeltäjiesi teoriaa ja kokemusta.
  3. Pyri täydentämään omat heikkoutesi toisten vahvuuksilla.
  4. Pyri opastamaan alempiasi auliisti ja opettamaan heitä ankarasti.

Polku kohti taidoa

SM-kilpailuista seuraavana päivänä paluulento Japaniin. Mukana on tällä kertaa treenivieras Espoosta kirsikan kukinta-aikaan. Myös Sayaman taidoseura kävi lauantaiharjoitusten jälkeen perinteisellä hanami-piknikillä.

11009101_401913443321229_6388458423677006260_n

Kirsikkapuita Kasumigawan (Utujoen) rannoilla Irumassa. Kuvannut Tani Tetsutarō

Sayamassa käy viikoittain myös muutama taidon esimuodon, genseiryū-karaten, harjoittelija. Koska monet salin taidokoista harjoittelevat kokemuksen tai korkean iän vuoksi sei-hōkeita, käsitekniikat kuten vastaanotot, horjutukset ja heitot ovat säännöllisesti esillä. Tämä ei suinkaan ole pois vartalotekniikan harjoitusajasta — päinvastoin, usein käsitekniikoista vapaudutaan kääntämällä keskivartaloa nen- tai ten-muotoisesti. Näin yli 70 vuoden ikäänkin ehtineet syventävät kerta kerralta ymmärrystään niistä tekniikoista, joita he turhan helposti pitävät liian vaikeina itselleen.

Taidoka saa ensimmäiseen mustaan vyöhön mennessä erinomaisen pohjan keskivartalon liikemahdollisuuksista. Ilman kokemusta siitä, mitä vastustaja voi tehdä lähitaistelussa, ei mahdollisuuksista kuitenkaan ole apua itsepuolustustilanteessa. Taidossa tätä harjoitellaan sei-hōkeissa.

Itsepuolustuksen kannalta ainoa ero taidon ja genseiryūn välillä on, että taidossa aloitetaan vartalotekniikoista ja jatketaan käsi- ja jalkatekniikoihin, kun genseiryūssa painotetaan ensin käsi- ja jalkatekniikoita ja myöhemmin vartalotekniikoita. Taidon järjestys on erittäin hyvä rentouden, terveellisen elämäntavan ja taktiikan omaksumiseksi. Kiinnostuneita varten genseiryūssa edetään tavallisesti seuraavasti:

  • ten-i no kata (天位の型) — käsitekniikoita: vastaanottoja, lyöntejä, horjutuksia.
  • chi-i no kata (地位の型) — uutena jalkatekniikat: potkuja, torjuntoja, kaatoja sekä hallintaotteita käsin.
  • jin-i no kata (人位の型) — uutena kyynärpäätekniikat: suojauksia, iskuja, lukkoja, heittoja.
  • sansai no kata (三才の型) — edelliset yhdistettynä jalka- ja vartaloliikkumiseen, alueen käyttöä useiden vastustajien kanssa. 1. dan.
  • tōi no kata (統位の型) — uutena vartalotekniikat (sen, un, hen, nen, ten) järkevissä kohdissa muun lähitaistelun keskellä. Pääpiirteissään sama kuin taidon tai-i no hōkei. Tässä vaiheessa päätepiste oli selvillä ja päätettiin lähestyä sitä jatkossa terveyden ja liikunnan kautta taido-nimellä.

Nämä katat ovat kaikki Shukuminen kehittämiä. Idea on ollut luokitella ja järjestää karaten tekniikat helposti omaksuttaviksi. Mainittakoon, että Tosa Kunihikon johtamassa, suuremmassa, Shukuminen yhdistyksestä eronneessa genseiryū-järjestössä ei ilmeisesti harjoitella näistä muita kuin sansaita.

Kambodžalaisia vartalotekniikoita 13:08 alkaen.

Shukuminen katojen tarkoitus oli järjestää Okinawan taistelutaitoja, ei suinkaan korvata niitä. Tekniikkaan keskittyvien Shukuminen katojen rinnalla genseiryūssa harjoitellaan taktiikkaa perinteisten katojen avulla. Eri seuroilla on toistaan perusteettomampia mielipiteitä siitä, mitkä perinteiset katat kuuluvat tai eivät kuulu genseiryūhun. Shukuminen ja hänen kanssaan alusta asti genseiryūta opettaneen Yamada Haruyasun toive oli, että oppilaat tutkisivat kaikkea karatea ja laajemminkin. Esimerkiksi oma opettajani Tani Tetsutarō on oppinut näiltä kahdelta kaikkia kolmea Okinawan kolmesta pääsuuntauksesta: nahatea, shuritea ja tomaritea.

  • sanchin (三戦) — hengitystekniikka ja ruumiinrakenne.
  • naifanchin (内範戦) — lähitaistelun taktiikkaa.
  • wankan (王冠).
  • seienchin (制引戦).
  • bassai (抜塞).
  • kūshankū (公相君).

Alla esimerkkinä harjoittelen seienchiniä, jonka hengitystekniikkaa taidon seimei no hōkei järjestää. Ensimmäisen askelen kohdalla irtautuminen toimii unsokun ansiosta. Viimeisessä liikkeessä kyūki haibatsu.

Seienchin. Kuvannut Yokoyama Noriko

Olemassaolijasta paremman elämän rakentajaksi

Johdatus taidoon -teoksen tärkein luku on luku 3, Taidon perusperiaatteet. Siinä esitellään taidoteorian jako kolmeen suureen osa-alueeseen, jotka tapaan tiivistää näin: mitä? miksi? ja miten?

Viidennessä luvussa käsiteltyjen taidon määritelmien tarkoitus oli ohjata harjoittajaa näkemään yhteys taidon ja muun elämän välillä, jotta budosta tulisi hänelle elämäntapa. Kolmannen luvun tavoite puolestaan on esittää sellaisia ajatuksia taidosta, joita aloittavakin harrastaja voi arvioida pohtiessaan taidoseuran jäseneksi liittymistä. Kyseessä on siis lajin viestintästrategia.

Siksi olen julkaissut tämänkin sivuston päävalikossa tiivistelmän kustakin osa-alueesta. Valtaosa teoksesta laajentaa tässä esiteltyjä aiheita: luvut 6–8 kappaletta 3.1, luku 4 kappaletta 3.2 ja luvut 12–15 kappaletta 3.3.

Tanssivat luumunkukat. Gaku-un (Shukumine Seiken). Kari Hakulin omistuksessa

Aivan erityisesti tämän(kin) luvun sanoma on, että taidon taiki-, dōkō- ja seigyo-harjoittelu parantaa elämänlaatua tavoitteellisesti, ei taistelutaitojen kylkiäisenä. Shukumine kutsuu tätä tekniikan ja ihmisen samanarvoisuudeksi. Viime kädessä taidokan arkielämään siirtyvä ominaisuus on luovuus.

Ota hyvä asento ja lue kolmannen luvun johdanto: Taidon perusperiaatteet.

Terveys, aloitteellisuus ja luovuus

Viidennen luvun lopussa, taidon yleisen määritelmän pohjustukseksi Shukumine muistuttaa jälleen, että taidoteorian tulisi sopia yhteen aikansa yhteiskunnan kanssa.

Tarkemmin sanottuna taidoteorian tulisi pystyä sellaisenaan mallintamaan vuorovaikutusta elämässämme, hieman samaan tapaan kuin entisajan miekkailuteoriaa sovellettiin sotastrategiaan. Silloin voisi sanoa, että budo on vapautunut yksilön kilpailuvietin tai väkivaltaisuuden ruokkimisesta ja että sillä on todellinen kasvatustavoite.

Taido saa tarkoituksen olemassaololleen historian osana silloin, kun muodostuu sen yleinen määritelmä, joka kytkeytyy yhteen aikakautensa suuntauksia ilmentävien aatteiden kanssa ja toisaalta lisää niihin taidon oman, periaatteellisen ja yhtenäisen ajattelutavan. – –

Mikä sitten on tämä taidon oma ajattelutapa? Lyhyesti sanottuna se on se ajatus, että taivasta ja luontoa ja taidon seigyon lakeja, maata ja yhteiskuntaa ja taidon dōkōn lakeja sekä ihmistä ja taidon taikin lakeja — eli kolmea perustaa taivasta, maata ja ihmistä, niihin liittyviä luontoa, yhteiskuntaa ja ihmistä sekä seigyoa, dōkōta ja taikia — yhdistää vuorovaikutuksissaan yhteinen energia; siis »kolmen perustan vuorovaikutuksen ajatus». Rakennettaessa budoa periaatteista lähtien on ehdottomasti huomioitava tämä ajatus.

– – Taido on budolaji, joka tavoittelee harjoittajan itsekehitystä omaehtoiseksi toimijaksi tekniikan lainalaisuuksien ja inhimillisen vuorovaikutuksen lainalaisuuksien sisäistämisen ja omaksumisen kautta.

Katkelma lupaa paljon, mutta vastaus on ensilukemalta lannistavan epäselvä. Taidon osa-alueet taiki (valmiudet), dōkō (tekniikka) ja seigyo (käyttötavat) on esitelty luvussa 3, jota en ole vielä julkaissut. Onko tekstissä siis ajatusta?

Suomalaisen huuhaa-anturit laukaisee ensin ”taivas, maa ja ihminen”. Otetaanpa rauhassa. Kiinalaisen kulttuurivaikutuksen alueella taivas tarkoittaa likipitäen samaa kuin luonto; jätetään kristilliset mielleyhtymät pois. Samoin maalla viitataan yhteiskuntaan. Taivas, maa ja ihminen tarkoittaa siis samaa kuin luonto, yhteiskunta ja ihminen, ja japanilainen lukija ymmärtää tämän muitta mutkitta. Tässä onkin kyse lyhenteen alustuksesta: vakiintunut sanonta taivas, maa ja ihminen (天地人 ten-chi-jin) on nopeampi sanoa kuin taidoteorian omat luonto, yhteiskunta ja ihminen (自然、社会、人間 shizen, shakai, ningen). Näiden rinnastamisessa on yhtä vähän mystiikkaa kuin siinä, että kokoomuksen ja SDP:n yhteistyötä kutsutaan sinipunahallitukseksi.

Kun tämä kohta jätetään pois, kappaleen sisällöksi jää:

  1. Taido voidaan jakaa osa-alueisiin nimeltä taiki, dōkō ja seigyo.
  2. Osa-alueet eivät ole erillisiä, koska niitä yhdistää harjoittelijan ”energia”.
  3. Näihin liittyvät jotenkin ihminen, yhteiskunta ja luonto.

Tähän asti onkin päästy japanilaisten pitämillä leireillä. Valitettavasti asia on jäänyt tarkemmin ymmärtämättä Suomessa, vaikka tämä on yksi taidoteorian keskeisimpiä ja käytännön opetukseen eniten vaikuttavia aiheita, joka pitäisi painaa aloittelijan oppaaseen.

Taiki, dōkō ja seigyo.  Taiki (体気 vartalon energia) tarkoittaa kaikkia niitä harjoitteita, joissa keskitytään valmiuksiin selviytyä itsepuolustustilanteesta: hengitykseen, niveliin, lihaksiin, aistiherkkyyteen, henkiseen läsnäoloon, terveyteen. Dōkō (動功 liikkumisen taito) on tekniikkaharjoittelua. Seigyo (制御 hallinta) on niiden tekijöiden harjoittelua, jotka vaikuttavat tekniikan onnistumiseen: etäisyys, kulma, nopeus, rytmi, kontaktin laatu ja voima.

Taiki, dōkō ja seigyo ovat siis karkeasti verrattavissa urheiluvalmennuksen lämmittelyyn, perusharjoitteisiin ja soveltamiseen. Erona on, että taiki-harjoittelu ei edellytä jotain, mitä varten lämmiteltäisiin, eikä seigyo-harjoittelu edeltäviä asioita, joita sovellettaisiin. Kaikkia kolmea voi harjoitella erikseen, mistä saadaan tietysti taidokan omaa harjoittelua, mutta myös vaikkapa terveysliikuntaa tai lasten budoa.

Kolmen osa-alueen erottaminen on olennainen parannus Shukuminen ajan karateharjoitteluun, jolla oli taipumus ajautua pelkkään tekniikan toistamiseen. Valmiuksien ja taktiikan tunnustaminen yhtä suuriksi osa-alueiksi kannustaa näiden kehittämiseen.

Osa-alueiden yhteys.  Jokaista harjoitetta ei voi niputtaa yksiselitteisesti taikiin, dōkōhon tai seigyoon. Hyvä taiki-harjoite aktivoi juuri taidotekniikkaan (dōkōhon) tarvittavia liikeratoja; vastaavasti hyvä dōkō-harjoite vaikuttaa sellaisenaan harjoittelijan terveyteen (taikiin). Terveys- ja itsepuolustusvaikutukset yhdistävää tekniikkaa kutsutaankin taidossa todelliseksi tekniikaksi.

Osa-alueita yhdistävä harjoittelijan energia eli itämaisen kehonkuvan keiraku-energia (verrattavissa länsimaiseen terveydentilan käsitteeseen) tarkoittaa sitä, että taikiin, dōkōhon tai seigyoon keskittyvät harjoitteet kehittävät samanaikaisesti muita osa-alueita. Tämä on selvä parannus sellaiseen budoharjoitteluun, jonka alusta haaskataan joka kerta puoli tuntia budoon kytkemättömään lämmittelyyn. (Tämän ymmärtää parhaiten japanilaisella yliopistosalilla, jolla nivelet pyöritetään kivuliasta rakettivauhtia.)

Ihminen, yhteiskunta ja luonto.  Nämä kuvaavat taiki-, dōkō- ja seigyo-harjoittelun hyötyä taidosalin ulkopuolella, ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, ja toimivat siten punaisena lankana harjoitusten ohjaajalle. Juuri nämä käsitteet ovat jääneet sanatasolle, vaikka moni kokenut opettaja on päätynyt samankaltaisiin ajatuksiin.

Ihminen tarkoittaa sitä tervettä, pitkäikäistä ihmistä, jonka taiki-harjoittelu saa aikaan. Tällainen harjoittelija osaa kuunnella kehoaan ja on omaksunut terveellisen elämäntavan, mikä ansiosta hän on toimintakykyinen vuorovaikuttaja.

Yhteiskunta (tai yhteisö) tarkoittaa kulttuurin sisäisiä vuorovaikutuksen keinoja. Koska dōkō-harjoittelussa käsiteltävät hyökkäyksen ja puolustuksen keinot nähdään yhdentyyppisenä vuorovaikutuksena, ne vaikuttavat harjoittelijan käyttäytymiseen. Taidoka oppii esimerkiksi väistämään sivulle suoraan törmäämisen asemesta ja löytämään vaikeitakin ratkaisuja kolmiulotteisen liikkeen kautta.

Luonto (tai luonnollisuus) tarkoittaa toiminnan pakottomuutta ja vaivattomuutta. Erityisesti Shukumine kirjoittaa: ”Hallinta vaatii mukautumista, luovuus sopusointua.” Seigyo-harjoittelussa pääpaino on vastustajien ymmärtämisessä ja tilanteen hallitsemisessa mahdollisimman vähin elein, mikä ei voi olla kehittämättä harjoittelijan luovuutta.

— Toivon jokaisen tätä lukevan taido-ohjaajan sisällyttävän seuraavaan harjoituskertaansa jonkin harjoitteen, ohjeen tai palautteen, joka tarkoituksellisesti kasvattaa harjoittelijoita jollakin näistä kolmesta tavasta. Kerro myös ajatuksiasi näiden toteutumisesta tai puutteesta harjoittelussa.